Seuraavana Secappilaisten esittäytymisvuoroon astelee Laura Leppänen. Laura on aloittanut uudessa kumppanuustiimissämme marraskuussa 2021. Tehtävässään hän pääsee hyödyntämään osaamistaan kasvuyrityksen johtamisesta.

Laura, kuka olet ja mistä tulet?

Olen syntyperäinen jyväskyläläinen. Opiskelin Jyväskylän yliopistossa tietojärjestelmätiedettä ja olen koulutukseltani kauppatieteiden maisteri. Tutkinto oli kombinaatio IT:tä ja taloustieteitä. Olen työurani aikana ollut töissä myös mm. S-ryhmässä ja suorittanut S-ryhmän esimieskoulutusohjelman.

Vastapainoa työlle tarjoaa puuhastelu mökillä. Lisäksi pidän huolta jaksamisestani käymällä säännöllisesti kuntosalilla ja yin-joogassa.

Työskentelet Business Development managerina, mitä kaikkea työsi pitää sisällään?

Toimenkuva Partnerships-tiimissä on uusi ja se muotoutuu varmasti matkan varrella. Tällä hetkellä työskentelen aktiivisesti Secappin kumppanuuksien parissa. Tarkoitus on muodostaa systemaattisia toimintamalleja kumppaneille, tehostaa yhteistyötä nykyisten kumppaneiden kanssa ja laajentaa kumppaniverkostoa.  

Mitä osaamista toit mukanasi Secappille?

Minulla on pitkä kokemus julkishallinnon asiakkuuksien parissa toimimisesta erityisesti sote-sektorilla. Kokemusta löytyy myös kasvuyrityksen johtamisesta ja toimintamallien kehittämisestä.  

Olen parhaimmillani IT:n ja kaupallisten asioiden välimaastossa. Hahmotan laajoja kokonaisuuksia ja pyrin poistamaan toiminnan esteitä. Viimeiset kymmenen vuotta olen työskennellyt erilaisissa esimies- ja johtotehtävissä IT-alalla. Olen käytännönläheinen toiminnan kehittäjä ja organisoija.

Millaista on työskennellä Secappilla?

Olen päässyt hyvin mukaan porukkaan, vaikka etätyösuositusten vuoksi toimistopäiviä ei ole montaa ollutkaan. Kaikilla secappilaisilla on selkeä yhteinen tavoite, jota kohti menemme määrätietoisesti.

Mikä on parasta Secappilla työskentelyssä?

Minulle on tärkeää, että työni on merkityksellistä ja että sen kautta on mahdollista saada jotain hyvää aikaiseksi. Secappin avulla me autamme maailmanlaajuisesti ihmisiä pelastamaan henkiä ja viestimään luotettavasti ja nopeasti kriisitilanteissa.

Entä, mitä kenties hieman erikoista haluaisit itsestäsi tai elämästäsi kertoa vielä tähän loppuun?

Kesäisin vapaa-aikani kuluu kymmenien tuhansien pörisevien lemmikkien parissa mökkimaisemissa. Olen mehiläistarhaaja. Mehiläisten kanssa olen mieheni kanssa touhunnut yli kymmenen vuotta äidin hunajan kyllästämissä jalanjäljissä kulkien.

Tutustu myös muihin secappilaisiin