Published On: 07.10.2021Last Updated: 28.06.2022Categories: Kriittinen kommunikaatio, Uutiset
Nordea myönsi Secappille kasvurahoituksen. Kuva: Nordea.

Vuoden kasvuyritykseksi Suomessa valittu Secapp kasvattaa merkittävästi resurssejaan kansainvälisen läpimurron saavuttamiseksi ja vahvistaa samalla asemaansa kotimaan markkinoilla. Kriittisen viestinnän järjestelmästään tunnettu jyväskyläläisyritys on saanut tavoitteelleen merkittävän kumppanin, sillä Pohjoismaiden suurin ja vakavaraisin pankki Nordea on myöntänyt Secappille 750 000 euron kasvurahoituksen.

Pekka Kärki, Nordean Sisä-Suomen yrityspankin asiakasvastuullinen johtaja, on nähnyt paljon. Parhaimmillaan jopa 150 yrityksen asioita hoitava rahoitusalan ammattilainen suitsuttaakin Secappin kehityskaarta.

“Nordealla on yhteistä historiaa Secappin kanssa jo vuodesta 2011 lähtien ja itsekin olen päässyt seuraamaan yrityksen kehitystä jo viitisen vuotta. Yrityksellä on kasvuyritys-statuksesta huolimatta jo pitkä historia takana ja henkilöstöllä hyvin syvällinen osaaminen tämän liiketoiminnan ydinasioista” Kärki kuvailee Secappin vahvuuksia.

“Yritys on toimitusjohtaja Kari Ahon vetämänä tehnyt vakuuttavaa työtä. Suomen toiminta pyörii hienosti ja on jo vakiintunutta. Lisäksi avauksia on ollut jo myös ulkomaille esimerkiksi Viroon, Kanadaan ja Brasiliaan. Nyt haluamme olla tukemassa Secappia entistä enemmän tässä merkittävässä kansainvälisille markkinoille suuntautuvassa kasvuvaiheessa”, Kärki jatkaa.

Secapp täytti Nordean kriteerit

Pitkän uran sekä vakuutus- että pankkitoiminnoissa tehneen Kärjen mukaan aivan yksipuoleisella pyynnöllä ei Nordean kaltaista suurpankkia kumppanikseen suinkaan saa. 

“Kasvurahoituksen myöntämiseen on tietyt kriteerit, jotka yrityksen pitää täyttää. Ensinnäkin liiketoiminnan ja kassavirran on oltava kunnossa, jolloin maksukyky on ennakoitavaa. Toiseksi yrityksellä pitää selkeästi sellainen vaihe, että rahoitukselle on tarvetta. Tässä Secappin tapauksessa pystyimme myös kriteereiden täytyttyä hyödyntämään Euroopan investointipankin 70 prosentin takausta, jolloin muita vakuuksia ei tarvittu”, Kärki avaa prosessia.

“Kyllä meille kuitenkin merkitsee paljon myös se, että firmassa tapahtuu positiivisia asioita ja kehitykseen sekä tulevaisuuteen panostetaan. Tällaisissa yrityksissä haluamme olla mukana nyt ja jatkossa. Secappiin on kova luotto – skaalautuvuus on hyvä ja tuotteille on kovaa kysyntää”, Kärki lisää.

Poikkeusolot herättivät organisaatiot miettimään kriisiviestintää

Secappin toimitusjohtaja Kari Ahon mukaan esimerkiksi korona-pandemian luoma poikkeusaika on näkynyt suoraan järjestelmän kasvaneena kysyntänä.

“Kriisiviestinnän ja hälyttämisen osalta varmasti aika moni organisaatio heräsi nyt korona-aikana viimeistään siihen, miten poikkeusoloissa toimitaan, miten tietoturvaan suhtaudutaan ja mitä työkaluja käytetään. Tämä on näkynyt suoraan myös Secappin kysynnän kasvuna”, Aho kertoo.

“Kasvanut kysyntä näkyy meillä esimerkiksi suoraan siinä, että olemme pystyneet panostamaan merkittävästi rekrytointiin ja tarjoamaan entistä useammalle ihmiselle työpaikan. Vuoden 2020 lopussa meitä oli 28 ja nyt 40 henkilöä. Tämän vuoden loppuun mennessä määrä kasvaa vielä noin 50 henkilöön. Rekrytoinnit jatkuvat vilkkaana koko ajan ja vuoden 2022 päätteeksi tavoitteena on, että meitä secappilaisia on noin 100”, Aho jatkaa.

Nordea Growth nostaa suomalaisia yrityksiä menestykseen

Nordea perusti vuonna 2017 Startup & Growth -yksikön, joka on erikoistunut palvelemaan kasvuyrityksiä ja voimakasta kasvua tavoittelevia aikaisen vaiheen yrityksiä.

Yksikön toiminta alkoi Helsingistä, mutta se on laajentunut vuosien mittaan myös muualle maakuntiin ja Pohjoismaihin.

“Haluamme olla mukana kasvuyrityskentän toiminnassa sekä rakentaa pitkiä asiakassuhteita, ja olla kumppanina tukemassa kasvua ja menestystä yrityksen koko elinkaaren ajan. Tässähän Yhdysvaltojen Piilaakso on ollut jo kauan edelläkävijä, mutta nyt meilläkin on jo muodostunut merkittävääkin kulttuuria, kun on Slush sekä muut tapahtumat ja uusi sukupolvi aivan huikean taitavia ja osaavia nuoria”, Kärki sanoo.

“Tämä on meille toki liiketoimintaa, mutta haluamme myös kantaa yhteiskuntavastuuta uusien yritysten toiminnasta ja tukemisesta. Pankkirahoituksen etu yritykselle on kuitenkin se, että sen omistus säilyy yrittäjillä, kun taas ulkopuoliset sijoittajat haluavat yleensä osuutensa myös firman omistajuudesta”, Kärki jatkaa.

Suomi loistaa luotettavuudellaan ja teknologian ”supervaltana”

Suomalaisista kasvuyrityksistä ei kenties irtoa aivan samanlaista hype- ja festivaali-irrottelua kuin rapakon takaa, mutta Kärjen mukaan luotto on sitäkin kovempaa.

“Suomessa on muualle verrattuna varsin paljon insinöörivetoista yritystoimintaa, jotka perustuvat erilaisiin hankkeisiin. Ajatellaan, että tuotteen pitää olla hiottu loppuun ennen kuin sitä aletaan myymään. Jenkeissähän tämä on päinvastoin. Toisaalta meihin liitetään usein tasaisuus ja luotettavuus – hommat hoidetaan sovitusti loppuun saakka. Se on ihan keskeinen elementti, mikä luo arvoa. Siihen kun saadaan vielä yhdistettyä hieman lisää etukenoa ja rohkeutta markkinoille lähtemiseen, niin hyvä tulee”, Kärki kannustaa.

Myös Secappin Kari Aho on Kärjen kanssa samoilla linjoilla.

“Pekan mainitsema Suomen insinöörivetoisuus voidaan kääntää myös myyntieduksi. Suomella ja suomalaisilla on maailmalla hyvä maine, jota voi ja kannattaa ehdottomasti hyödyntää maailmalla. Suomea myös pidetään teknologian “supervaltana”, mikä näkyy meillä konkreettisesti esimerkiksi luottamuksena valita juuri suomalainen teknologiaratkaisu avuksi ihmishenkien pelastamiseen”, Aho toteaa.

Secappin ja Nordean yhteistyöllä “vain taivas rajana”

Nordean Kärjen mukaan pankin ja Secappin yhteinen matka on jo tähän mennessä ollut hyvin mielenkiintoinen ja antoisa. Secappin kasvun myöstä yhteistyökin sen kuin syventynee jatkossa.

“Nordea on Euroopan vahvimpia pankkeja, joten meidän puolesta toiminnan rajoitteita ei ole, vaikka Secapp kasvaisi kuinka isoksi. Sitähän tietysti toivotaan. Minulle on ollut henkilökohtaisesti hienoa seurata yrityksen kasvua ja olla siinä mukana. Olen kuitenkin myös valtavan ylpeä, jos Secappin asiakasvastuu meillä Nordealla vaihtuu jollekin muulle esimerkiksi siitä syystä, että kokoluokka kasvaa sen verran isoksi tai yritys viedään pörssiin. Kasvun edetessä meiltäkin laitetaan lisää panoksia pöytään ja jatkossa Secappilla voi olla jopa oma useamman henkilön tiimi tukemassa meidän puolelta. Tässä on vain taivas rajana”, Kärki toteaa.

Secappin Kari Ahon mukaan nyt saatu lähes miljoonan euron kasvurahoitus on merkittävä tekijä yrityksen vahvistaessa kotimaan toimintoja sekä laajentuessa kansainvälisille markkinoille.

“Kasvurahoituksen turvin pystymme sekä rekrytoimaan Suomessa lisää työntekijöitä että panostamaan entistä enemmän toimintoihimme niissä 12 maassa, joissa olemme jo avauksia tehneet. Laajennamme myös partneriverkostoamme. Tällä hetkellä niitä on meillä 25, mutta tarkoitus on kasvattaa määrä parissa vuodessa 100 partneriin. Tavoitteenamme on olla koko ajan entistä merkittävämpi yhteiskunnallinen toimija. Haluamme myös tehdä maailmasta turvallisemman missiomme mukaisesti. Pystymme auttamaan organisaatioita niin päivittäisissä viestintä- ja hälytystoiminnoissa kuin poikkeustilanteissa – jopa ihmishenkien pelastamisessa”, Aho kertoo.

Nordea

  • Yksi Pohjoismaiden ja Euroopan suurimmista pankeista
  • Yli 10 miljoonaa henkilöasiakasta
  • Noin 600 000 yritysasiakasta
  • Noin 28 000 työntekijää

Secapp

  • Suunnittelee, tuottaa ja kehittää Secapp-nimistä, tietoturvallista sovellusta monipuoliseen organisaatio- ja kriisiviestintäkäyttöön.
  • Sovelluksen pääominaisuudet ovat tärkeiden henkilöiden hälyttäminen monikanavaisesti, tietoturvallinen pikaviestintä sekä kriittisten tietojen dokumentointi ja raportointi.
  • Toimii Suomessa valtakunnallisesti sekä lisäksi muun muassa Pohjoismaissa, Virossa, Lähi-Idässä, Espanjassa ja Japanissa.
  • Secappia käyttää tällä hetkellä yli 100 000 ammattihenkilöä yli 600 organisaatiossa, joihin kuuluu viranomaisia, oppilaitoksia, julkishallintoa ja yrityksiä.

Lisätietoja:

Kari Aho
Secapp
Toimitusjohtaja
+358 50 406 3028
kari.aho@secapp.fi

Pekka Kärki
Nordea
Järvi-Suomen yritysyksikön asiakasvastuullinen johtaja
+358 50 409 3839
pekka.karki@nordea.fi